PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Hyvät Korpilahden Seudun Reserviläiset ry:n jäsenet ja satunnaiset
kotisivuillamme vierailijat tervetuloa puheenjohtajan palstalle.
Korpilahden Seudun Reserviläiset ry on yhdistys, joka on koostaan
huolimatta tai ehkä juuri siksi aktiivinen, elinvoimainen ja
ulospäinsuuntautunut. Meillä on oma kotisivumme, mikä vielä on aika
harvinaista reserviläisyhdistyksellä valtakunnallisessa mittakaavassa.
Samalla mm. viimevuonna osallistuimme valtakunnallisen tapahtuman
järjestelyihin puhumattakaan niistä piirikunnallisista tapahtumista joita
olimme osaltamme yksin tai yhdessä muiden kanssa järjestelemässä.
Yhdistystä aiemmin luotsannut Harri Ahlgren jätti perinnöksi astumisen
”suuriin saappaisiin”. Toiminta on ollut perinteisesti aktiivista ja
kunnianhimoista, on asetettu tarvittaessa vaativiakin tavoitteita.
Yhdistyksemme perinteisiin ja toiminta periaatteisiin ei ole koskaan
kuulunut joukkojen johtaminen takaa vaan periaate on ollut se että
puheenjohtaja itse menee ensimmäisenä ja näyttää esimerkkiä.
Omien vuosien kokemukseen reserviläistoiminnasta perustuen väitän kirkkain
silmin, että yhdistyksemme on yksi niistä harvoista todella toimivista
Keski-Suomen Reserviläispiirin toimivista yhdistyksistä kun otetaan
huomioon jäsenmäärä ja jäsenmäärän suhteellinen kehitys parin viimeisen
vuoden aikana. Viime vuonna olimme osaltamme järjestämässä Keuruulla
vuoden 2003 ResUL:n SRA –mestaruuskilpailua.
Yhdistyksessä on panostettu niille toiminta-alueille missä pystymään
parhaimmin. Voimakas työskentely reserviläisliikunnassa ja toisaalta esim.
veteraani- ja henkisessä maanpuolustustyössä on tuottanut tulosta.
Yhdistyksemme on paikallisella piiritasolla voimakkaasti mukana
erilaisissa ammunnoissa kuten esim. SRA, perinneaseet ja ta –toiminta sekä
myöskin muu reserviläisliikunta. Lisäksi saumaton yhteistyö
veljesjärjestömme, Korpilahden Reservinupseeri-kerhon kanssa on tuottanut
alueemme veteraanien ja maanpuolustusjärjestöjen yhteisen
hengellisentilaisuuden, henkisen maanpuolustustyön puolella mm. professori
Mauno Jokipiin erittäin mielenkiintoisia luentoja maamme kohtalon vuosista
ja henkilöistä vaikeiden ratkaisujen takana sekä sen että yhdessä voimme
toteuttaa reserviläistaitojen ja -tietojen ylläpitoa. Jatkuvuuden
takaaminen näissä olosuhteissa vaati meiltä jokaiselta paljon. Jotta
yhdistystoiminta säilyy vireänä ja elinvoimaisena meidän oma toiminta oman
jäsenistön hyväksi on ratkaisevaa. Siitä riippuu kokeeko jäsenistömme
yhdistyksemme tarpeelliseksi.
Kuluvana vuonna tulemme järjestämään suhteellisen paljon erilaista
toimintaa, missä on pyritty ottamaan huomioon jäsenkuntamme tarpeet. Tämä
ei kuitenkaan ole mikään este sille jos joku jäsenistämme haluaa esittää
jotain uutta. Meidän toimintamme on luonteeltaan avointa ja jokainen
asiasta kiinnostunut on aina tervetullut tutustumaan tilaisuuksiin.
Lisätietoja toiminnasta löytyy yhdistyksemme kotisivuilta samoin kuin
yhdistyksemme yhteystiedot. Johtokuntaamme voi aina ottaa yhteyttä jos
omasta mielestäsi on tarvetta siihen. Lopuksi vielä ajankohdalle sopiva
erään suuren suomalaisen runoilijan mietelmä talvesta
Maanpuolustusterveisin
Antti Mustonen
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu –
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
tuul' ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll' on myötä,
kun latu on aukaistu edessään
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens' itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen,-
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss' oikea, väärä.
Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss' –
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.
Eino Leino, Hiihtäjän virsiä 1900
|
Kuvia allekirjoittaneen reserviläistoiminnasta vuosien varrelta
 SRA allekirjoittanut vyöryttää
juoksuhautaa |  Reserviläisten
kenttäkelpoisuustestin ampumaosio |  Perinteitä kunnioittaen |